Quantcast
Channel: Omistajayrittäjä » fuusio
Viewing all articles
Browse latest Browse all 3

Tyyli hoi!

0
0

Arvojen merkitys on korostunut minulle viime aikoina niin työssä kuin yksityishenkilönäkin. Olen oppinut arvostamaan ihmisiä, yrityksiä ja yhteisöjä, jotka toimivat tyylikkäästi.

Tuntuu, että ympärillä tyylikkyys on ajoittain kadonnut kokonaan. Hyvä esimerkki tästä on kansallisurheiluksemme mainittu jääkiekko. Huonon käytöksen pohjakosketus nähtiin Semir Ben-Amorin väkivaltaisessa hyökkäyksessä syksyllä 2012. Surullista jatkoa tälle tapaukselle tuli, kun Jevgeni Artjuhin teloi KHL-liigassa suomalaisen Janne Jalasvaaran ilman mitään syytä. Ja nyt huipennuksena Kärppien linja-auton rengasta sabotoitiin pelimatkalla Helsingissä. Teon seuraukset olisivat voineet pahimmillaan olla katastrofaaliset.

Arvosta kilpailijoitasi

Poliittisessa keskustelussa populismi on isossa roolissa: Kannatusta haetaan pilkkaamalla poliittisia vastustajia räikeästi. Luen osaksi populismia myös monet poliittiset lupaukset, joilla ei ole mitään todenperää. On helppoa luvata paljon, jos ei itse tarvitse kantaa vastuuta näiden asioiden toteuttamisesta.

Yrityselämässä sorrutaan usein kilpailijan mustamaalaamiseen omien vahvuuksien korostamisen sijaan. Etsimällä etsitään monesti vääriäkin faktoja kilpailijan toiminnasta. Oman yrityksen toiminta saatetaan kokea ainoaksi oikeaksi, vaikka erinomaisia palveluja asiakkaille tarjoaa myös moni muu. Yritysten tulos voisi olla jopa parempi, jos keskityttäisiin omiin vahvuuksiin ja kehitettäisiin omaa toimintaa kilpailijoita arvostaen. Ja täytyy muistaa, että osalle asiakkaista kilpailijan ratkaisut saattavat loppujen lopuksi olla parempia.

Itse toimin yrityksessä, jossa on fuusio käynnissä. Kahden yrityksen yhdistyessä on erittäin tärkeää arvostaa toista, luottaa toiseen ja toimia tyylikkäästi. Fuusio pitää sisällään vaikeitakin asioita, mutta ne on onnistuttava hoitamaan mahdollisimman tyylikkäästi työtoveria ja koko henkilöstöä arvostaen.

Tätä ajatusta toivon koko yhteiskuntaan. Toisten arvostamista ja tyylikästä toimintaa. Tyyli ennen kaikkea   ei tarvitse aina olla samaa mieltä ja asiat voivat olla haastavia, mutta hoidetaan nekin tyylikkäästi.


Viewing all articles
Browse latest Browse all 3

Latest Images

Trending Articles